?

Log in

Sometimes I think, sometimes I don't
Last place is the girl sitting on her couch
Recent Entries 
5
Nyt muutaman viikon ajan treenitavoitteet on saavutettu ja samalla tavoitteella mennään vielä hetken, ennen kuin nostetaan treenikerrat viiten kertaan viikossa. Boulderoinnissa olen huomannut positiivista kehittymistä, nyt jo monet seinät on jo valloitettu. Muutamana viikkona ollaan käyty seinällä kahtena aamuna viikossa ja harkitsen vakavasti sitä, että ottaisin 10 kerran kortin ja aloittaisin ihan vakavissani kiipeilyn. Voisin suunnitella lajin oheen lihaskunto-ohjelmia ja aloittaa sen venyttelyn/joogan uudestaan. Tuntuu, että oon yhtä kireetä lihasta, varsinkin jaloista.
  Urheilun myötän oon huomannu yhden merkittävän asian omassa kropassa. Laihtumisen lisäksi on myös uni maistunut tosi hyvin. Nykyään nukahdan jo ihan onnellisesti ennen kymmentä, enkä heräile yöllä niin usein. Tää on mun mielestä ehkä yks positiivisimmista jutuista, koska sitten tuntee olevansa paljon virkeämpi pitkin päivää ja tulee oikeen kunnon energiapiikkejä. Esimerkiksi mua on syyhyttäny jo jonkun aikaa kokonaisvaltainen kevätsiivous ja luulen, että energiat siihen on tullu urheilusta.
  Kokeilin hankijuoksua inspiroituessani yhdestä blogista ja löysin yhden hyvin rankan, mutta ehkä virkistävimmän lajin, mitä maa päällään kantaa. Rakastan talvea ja pakkasessa juoksemista. Lisää tätä ennen ku lumet sulaa!
  Tähän loppuun vielä:30 min mahanlitistysohjelmaCollapse )
Tän jälkeen kyllä polttelee kivasti. Tai kamalasti. Mutta se on ihan hyvä juttu.
4
3 vuoden urheilutauton jälkeen pääsin vähän pyöristymään ja, kun mittari näytti ensimmäistä kertaa elämässä 70 kiloa, päätin, että nyt täytyy tehdä jotain. Työkaverit, kaverit, sukulaiset ja äiti yrittivät vakuuttaa, että en näytä YHTÄÄN 70 kiloiselta ja jollain tasolla se olikin totta. Olen kuitenkin aika pieni edelleen (lue: lyhyt), mutta keskivartaloon oli kyllä selvästi ilmestynyt löysää massaa ja reidet lyllyivät tuulessa. Joten oli muutoksen aika.
  Muutos alkaa alkumittauksella. En mennyt heti joulun ja uuden vuoden jälkeen mittaukseen, koska tiesin, että olin syönyt enemmän suklaata kuin olisi pitänyt. Toinen syy oli se, etten koe tätä uuden vuoden lupaukseksi vaan paluuna edelliseen terveelliseen elämään. Eli siis menin mittaukseen 11.1.2013. Tulokset olivat seuraavanlaiset:

KehonkoostumusmittausCollapse )

Tärkeimmät tulokset oli siis tässä. Paino oli tipahtanut onneksi joulusta jo jonkun verran ja lähtötilanne on alle 70 kiloa. Omana tavoitteenani pidän suosituspainosta huolimatta 60 kiloa. Ajattelin kyllä puristaa sen alle hetkeksi, mutta se ei ole tavoite painona pitkällä tähtäimellä. Silloin kuin kilpaurheilin painoin tasan 60, vaikka olin hyvinkin timmissä kunnossa, joten en aio turhaa stressata sitä painoa. Peili on paljon parempi mittari.
  Mittamiehen kanssa myös keskustelimme tuloksistani ja hänkin totesi, että kun ihanne rasvaprosentti olisi 21 % - 25 % ja, jos paino tippuisi alle 60 kiloon, niin rasvaprosenttikin tippuisi alle 20 %. Ja se ei taas ole välttämätöntä.
  Metabolinen ikä 35 oli aika järkytys. Se tarkottaa sitä, että mun kroppa on vanha. Tavoitteena on tehdä siitä niin nuori kuin mahdollista. Työkaveri on aika timmissä kunnossa ja sen metabolinen ikä on 14. Että sinne päin tähdätään. Puolet pois.
  Sisäinen rasva on täydellinen. Kun terveelliset arvot ovat väliä 1-12, niin arvolla neljä olen erittäin hyvä ja loistava. Eli ylipainollani ei siis ole ollut VIELÄ terveydellisiä haittavaikutuksia sisäelimiini. Tätä menoa varmasti olisi, vaikka en olisikaan ihan rappiolla. Eli tavoitteena pysyä samassa lukemassa.
  Painoindeksiä en tämän jälkeen edes halua katsoa. Tavoitteena on kumminkin palata takaisin urheilijaksi ja siihen elämään ei painoindeksi kuulu. Koska läskin tilalla on sitä kuuluisaa lihasta. Eli tavoitteena on tehdä siitä tarpeeton.
  Tavoitteet vielä selkeyden vuoksi.
TavoitteetCollapse )

Numerotavoitteiden lisäksi on myös urheilutavoitteita. Tällä hetkellä viikossa olisi tarkoitus urheilla 4 kertaa. Urheilukertoje lopullinen viikkotavoite on treenata kuutena päivänä viikossa. Tavoitteena on muokata miellyttävää peilikuvaa. Eli numeroita terveydelle ja peilikuvaa itsetunnolle. Nyt vaan treenaamaan ja rukkaamaan ruokavaliota, niin eiköhän tuloksia rupea syntymään.
  Kesäkuussa käyn kehonmittauksessa uudestaan, joten en seuraa sitä ennen muuta kuin painoa ja peiliä. Siihen asti siis vain hikoilua ja oikeata syömistä! Pidelkää peukkuja!

motivation 3
Jan 31 13 - Kuntokuuri
5
Omien paino-/ulkonäkötavoitteideni toinen tärkeä tekijä ruokavalion lisäksi on tietysti urheilu. Tavoitteena on näin alkuun treenata vähintään 4 kertaa viikossa. Treenien tavoitemäärä kasvaa sitä mukaan, kun haastetta tuntuu olevan liian vähän.
 Olen löytänyt muutamia hyviä pohjia erilaisista lihaskunto- ja juoksuohjelmista. Tietysti tyyliin kuuluu vähän ronkkia niitä ohjeita omaan malliin sopivaksi. Eihän siitä muuten tulis mitään. Muutenkin tuntuu, että netissä on paljon ohjeita, joista puuttuu looginen runko tai olennaisia liikkeitä.
 Testasin näin alkuun yhtä aika hauskaa ja ehkä jopa ihan hyvää joka päiväistä pikakuntopiiriä, jonka tekemiseen menee 5 minuuttia. Teen sen yleensä ennen suihkuun menoa. Aluksi punnerrukset tällaisella entiselle kilpaurheilijalle tuntuu pahalta, kun ei kahteen vuoteen ole oikeastaan tehnyt mitään. Tai oikeastaan voisi sanoa, että 4 vuotta on mennyt aika mukavasti laiskotellessa. Siltikin teen miesten punnerruksia, koska en usko, että naisten punnerruksista saa niin paljoa hyötyä irti.

Pikaohjelma!Collapse )

Muista tehdä kaikki liikkeet PUHTAASTI, tai tuloksia ei kyllä synny. Ja ei tällä treenillä ihmeitä tapahdu. Tarvitaan vähän muutakin. Jos joku haluaa seurata mun edistymistä ja treenejä, niin kaikki löytyy osoitteest https://www.heiaheia.com/user/Kalmi
4
Puhdistuskuuri oli ja meni. Siitä jäi käteen hyvä ja tasapainoinen olo, kaunis iho, kirkkaat silmät, selluliitittomat reidet (pitää muistaa juoda sitä vettä!), voittajafiilis, tupakaton ja vähän herkuttomampi elämä.
 Luovuutta joutuu käyttämään paljon kuurin aikana, koska sallittujen ruokien lista on sen verran lyhyt. Enkä henkilökohtaisesti ainakana halua syödä pelkkää sosekeittoa joka päivä. Tai salaattia.
Tässä muutama uusi ihana löytö, joita tein kuurin aikana. Kahdessa reseptissä on kummassakin tomaattipyreetä. Itse käytin luomua, joten siinä oli vain samoja stabilointiaineita, mitä löytyi myös kookosmaidosta. Ja sekin oli kuitenkin sallittujen listalla. Silti en tiedä kuuluuko se itse niihin aineisiin.
 Reseptejä on muokattu alkuperäisistä, kuten aina. En muista, milloin olisin löytänyt reseptin, mitä minun ei tarvitsisi muuttaa. Ne eivät ole koskaan täydellisiä.
  Toivottavasti maistuu!


ReseptitCollapse )
 
4
45 minuuttia ja se on ohi. Ajattelin, että palkitsen itseni yöllä myslillä ja jogurtilla. Jos saan sen alas. Kuulemma puhdistuskuurin jälkeen voi tehdä tiukkaa syödä joitakin unohdalistalla olevista tuotteista. Voi tulla jopa pitkänkin ajan jälkeen vielä seinävastaan esim. suklaata.
  Huomasin, että kuurin aikana selluliitti on kadonnut jonnekkin. Ehkä paljon veden juominen, sekä tupakoinnin ja karkkien napsimisen lopettaminen viikoksi tekee ihmeitä. Housukoko pieni myös tuumalla. On jotenkin reipas olo,vaikka ei ole vielä iltaruokaakaan kerennyt syömään. Aivot toimivat kirkkaasti ja iho näyttää kimmoisalta. Kai tästä jotain hyötyäkin oli!
2
Olo on nyt paljon pirteämpi kuin aikaisempina päivinä. Avot ovat virkeämmät ja toimivat sutjakammin, eikä iltaa myötän hillitön väsymys paina. Edelleen kyllä kädet ja jalat silloin tällöin "jäätyvät", mitä seuraa sitten vilu.
 Uutena asiana on vatsanpurut, mitä ei aiemmin ole ollut. Se hämmentää myös, koska turvotusten pitäisi laskea kuurin aikana, eikä lisääntyä. Outoa.
 Iho-oireetkaan eivät ole helpottuneet ja jouduinkin jatkamaan allergialääkitystä, koska oireet pahenivat. Muutenkaan väsyneenä ja nälkäisenä ei ihottumat ja silmien kutina eivät innostaneet. Minulla on siis ihan normaali pölyallergia, jota olen yrittänyt vähän siedätellä. Ja siedättely jatkuu kun saa taas normaalin ruokavalion takaisin.
4
Uni maistuu. Nukahdan päivinä 3, 4 ja 5 tyytyväisenä kymmenen aikaan sikeään uneen, josta jopa 11 tunnin jälkeen joudun repimään itseni irti. Tosin meno muuttuu pirteämmäksi heti, kun silmät on auki ja vesimeloni on löytynyt jääkaapista.
 Nälkä edelleen piinaa. Se on yksi kuurin huonoimmista puolista, koska se iskee suoraan hermoon. Ainakin mulla. Ainoastaan linssimuhennos oli sellainen ruoka, mistä tuli heti kylläiseksi.
Olen huomannut myös, että turvotus on palannut ja luulen sen johtuvan siitä, ettei aineenvaihdunta ehkä toimi ihan normaalilla tavalla. Mikä kyllä menee ehkä jopa ykköseksi huonoissa puolissa. Ei ole kivaa, kun olo on koko ajan ihan pöhnäinen.
uurin lopuksi voisinkin laittaa muutaman hyvän reseptin, mitä kokeilin sen aikana. Kaikki reseptit löytyivät omista keittokirjoista, joita on hankittu/saatu muutama. Miltei 7 vuotta kasvissyöjänä ollessa oppi kyllä tekemään paljonkin erilaisia kasvisruokia, mutta nyt on laajennettua osaamista ja kokeiluja laajemmalle. Vaikka ruokavalioon on tullut takaisin liha, kasvisruokiin on edelleen kiinnostusta. Miltein aina muokkaan reseptejä sopivaksi itselleni, joko määriltä tai lisäilen aineita ja mausteita sinne tänne. Joskus saatan hioa jotain reseptiä monta kertaa, että siitä tulee täydellinen, kuten rakkaudella tehdystä lasagnestani.
 
 Enää 2 päivää jäljellä!
4
Päivänä kolme olin niin poikki, nälkäinen ja kiukkuinen, etten jaksanut edes kirjottaa vaan sammuin kuin kynttilä kotiin päästyä. Edelleenkin mieliteot vainoavat, enkä ole kokenut minkäänlaista helpotusta heikotuksiin. Voi olla, että en sijoita tarpeeksi ravitsevia annoksia päiväs aikaan, jolloin kroppa tarvitsee enemmän energiaa. Jos tätä joskus ikinä tulen yrittämään uudestaan, voisin yrittää päivällä syödä sekä salaatin, että lämpimän ruuan. Energioita riittäisi varmasti pidemmälle. Tietysti myös talviaika voi vaikuttaa kuurin vaikeusasteeseen.
 Päivä neljä alkaa paremmissa tunnelmissa ja aikainen herätyskään ei paina päälle. Vasta kotiin tultaessa rupeaa nälkä hiukan kiukuttamaan ja wokki ei anna tyydystä (johtuen muulle perheelle tekemästä kanasta, joka on muuten hiivatin hyvää!), mutta avocado pelastaa illan. Ostin myös leffanaposteltavaksi viinirypäleitä, kirsikkatomaatteja ja säästin kourallisen pähkinät iltaan. Nam nam.
 Vaikka kuurin tekeminen on aika pirun rankkaa, olen päättänyt, että se suoritetaan silti loppuun. Vielä kolme päivää jäljellä! Huhhuh. Toivottavasti on vaivan arvoista.
4
Toinen päivä alkaa hiukan heikommin. Aluksi olo on perus aamupöhnäinen ja mahassa on aika lailla kevyt tunnelma. Ennen töitä olo rupeaa olemaan hiukan hutera ja päivän mittaan olo tuntuu huononevan. Nyt kello 22.28 huimaa ja heikottaa, mutta ei vielä väsytä. Heikotus on saanut myös uusia sävyjä vilun väreistä ja vuotavasta nokasta. Ihanaa. 
 Kuuri on tuonut myös hämmentäviä kulinaristisia mielitekoja esille. Haaveilin kaupassa maksamakkarasta, öljytonnikalasta ja gainomaxista. Ei olisi ennen kuuria kyllä ollut herkkujen top 10.
  Huomaan, että vatsa on ollut koko päivän tukossa. Ja, vaikka vettä tuleekin juotua runsaasti edelleen, on vessassa ravaaminen normalisoitunut. Miksi? Toivottavasti huomenna olo on parempi.
  Unohdin myös eilen sanoa, että päätin olla ottamatta allergialääkkeitä kuurin aikana, koska putsauksen pitäisi myös helpottaa allergiaoireita. Tällä hetkellä en ole huomannut oireissa helpotusta, mutta sekin asia voi viikon mittaan muuttua.

 
Jan 16 13 - Puhdistuskuuri 1
4
Ensimmäisenä päivänä on hiukan pääkipeänä. Kroppa on huomannut vähäisen hiilarimäärän ja tuntuu, että jo iltapäivällä töiden jälkeen nukkuminen tekis hyvää. Viluttaa ja nälän tunne tulee nopeammin kuin normaalisti.
  Tein tänään aamulla smoothien ja illalla kasvissosekeittoa, joihin kumpaankin lisäsin viherjauhetta. Ei ollut mitään hirveen hyvää herkkua. Smoothiesta se ei maistunu niin paljoa läpi, mutta sosekeitosta kyllä. Pitää keksiä joku hyvä tapa saada se siihen smoothieen, mutta en oo ihan varma kykenenkö ihan 2 ruokalusikallista siihenkään piilottamaan. Pitää keksiä joku tapa saada se muuten alas.
  Jatkuva vessassa juokseminen vähän nyppii. Suoli toimii jotenkin liiankin hyvin ja hillitön määrä vettä siihen päälle hoitaa kyllä asiansa. Katsotaan, mitä toinen päivä tuo tullessaan.

 
This page was loaded Jul 28th 2017, 2:26 am GMT.